Miehet katseen kohteena - boylesque

Klassisen burleskin näivetti kaupallisen seksin vapautuminen, eli strippaaminen syrjäytti burleskin 60-luvulla. Burleskin vihjaamisen taiteen tilalle tuli vaatimus näyttää enemmän. Burleski katosi, mutta putkahti esiin uudelleen 90-luvulla Yhdysvalloissa. Neoburleskina tunnettu ilmiö levisi vuodesta 2008 lähtien myös Suomeen. Kiitos siitä Bettie Blackheartin, Frank Doggensteinin ja Kiki Hawaijin.

Bent van der Bleu

Kuva: Saara Salmi

Neoburleski on postmodernin ajan ilmiö, jossa sekoittuvat eri lajityypit ja alakulttuurit. Yhtenä ulottuvuutena on miesesiintyjien ilmaantuminen. Suomessa ensimmäisenä burleskilavalle asteli Frank Doggenstein ja Bent van der Bleu 2009. Talvella 2010 brittiläinen Major Suttle-Tease veti ensimmäisen miehille suunnatun workshopin burleskifestareiden yhteydessä. Paikalla oli 8 suomalaismiestä ja Atlantin takaa tullut kokenut esiintyjä Scotty the Blue Bunny. Alkuirrottelun jälkeen Major käski miehiä ottamaan asentoja ja ilmeitä, joissa he olivat omasta mielestään seksikkäitä. Siitä lähdettiin.

Pojat olivat niin innostuneita työpajasta, että Major Suttle-Tease kutsuttiin kuukauden kuluttua vetämään jo viikon pituinen työpaja, joka alkoi sunnuntaina ja huipentui viiden päivän kuluttua bileisiin, joissa he vetivät ryhmänumeron lisäksi jokainen oman soolonsa. Näin sai alkunsa miesryhmä Hell Monty. Seitsemästä miehestä neljä oli ensimmäistä kertaa lavalla. Minä muiden joukossa. 

Rudie Ruthless

Kuva: Jari B. Miettinen

Teoria muuttuu liikkeiksi

 Minulla ei ole tanssi-, harrastajateatteri- tai muuta pohjaa, josta tehdä burleskia, mutta minulla on teoria. Minä hyödynnän siitä. Sukupuolen tekemisen teoriassa on kyse siitä, että me ammennamme tietyssä ajassa ja paikassa tarjolla olevista resursseista aineksia siihen, miten me toimimme osoittaaksemme, mitä sukupuolta olemme.

Judith Butler sanoi 90-luvulla saman siten, että sukupuoli on performaatiota, toistotekoja. Me synnymme ”valmiiseen” maailmaan, jossa on tarjolla tiettyjä tapoja esittää sukupuolta. Niitä me käytämme esittäessämme miestä tai naista tietyllä tavalla. Ihminen voi liikkua esitysten yli, mutta ei rajattomasti. Miehen ruumis antaa tietenkin hyvän lähtökohdan esittää miestä, mutta myös nainen voi tehdä miestä ja identifioitua mieheksi

. 

Kimi Moore

Kuva: Jari B. Miettinen

Samalla tavoin boylesquessa esitetään monen muun asian ohella erilaisia miehisyyksiä. Burleskilavalla naamioidutaan mieheksi vaatteista eleisiin. Lava toimii areenana, joka näyttää meille minkälaisia miehiä arjessa ja erityisesti meidän kulttuurisessa kertomusperinteessämme esiintyy, kuten tukkijätkiä, merimiehiä ja sotureita. Boylesque tuo esiin tietenkin stereotypioita ja parodioita, mutta parhaimmillaan se kertoo, miten sukupuoli ja seksuaalisuus ovat monenlaisia ja miten tuo moneus on tehtyä, ei biologinen kohtalo. Burleskissa miehisyys ei ole vakava asia.

Miehenä esiintymisen vaikeus

Tämä on se, mikä minua innostaa omissa esityksissäni. Tämän takia drag on minulle tärkeää. Minua kiehtoo ristiinpukeutuminen ja -esittäminen naisen ja miehen, miehen ja miehen, heteron ja homon välillä. Omissa esityksissäni tutkin maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tekemistä vaatteiden ja eleiden kautta. Esityksessä Pin Up Clown lähden liikkeelle pin up –tyylistä, jossa imitoin feminiiniseksi määräytyviä eleitä. Sen sekaan sijoitan jotain perinteistä miehistä, kuten nyrkkeilyä ja potkuja. Väkivalta on niin helppo keino esittää miestä.

Mia Li Moon
Kuva: Alejandro Lorenzo

 Keskivaiheilla numero muuttuu hulluksi klovniksi, kun kaivan torpedorintaliiveistä esiin vappunenän, -pillin ja serpentiiniä Tässä tuleekin toinen tärkeä elementti: huumori. Minusta on hauska saada ihmiset nauramaan. Burleski on kuitenkin viihdettä. Huumori on toisaalta keino kätkeytyä. Itseni parodiointi julistaa: älkää ottako tätä niin vakavasti, en minä ole tosissani. On pakko myöntää, että muilla ihmisillä (ikävilläkin) on vaikutusta minuun ja pukeutumiseeni. Heteronormatiivisuus on tiukka kahle. Toisaalta, kun pukeudun pin up –tytöksi, menen lavalle ja alan tanssia ja lopulta riisua vaatteita, on vähän myöhäistä miettiä: mitä muut ajattelevat minusta? Juna lähti jo, ja minä istun veturissa.

Sir Willy Waterlily

Kuva: Frej Linna

Osoittautui, että miestä on vaikeampi tehdä kuin naista. Naisellisuutta ilmentäviä eleitä on tuhansia. Ne ovat niitä hankalia asentoja, jotka luovat vaikutelman ihanasta, söpöstä, seksikkäästä ja lumoavan luonnollisesta naisellisuudesta tai tyttömäisyydestä. Kaikki ne jalkaterän taivutukset, jalkojen oikeat kulmat ja käsien pehmeät liikkeet, ranteiden oikeat asennot ja suun muikistelu. Ne ovat kulttuurisesti opittuja tekoja. Miehen kulttuurinen elekieli on yhtä lailla olemassa, mutta mies ei ole ollut samalla tavoin esillä kuin nainen. Naisellisuutta ilmentävät eleet eivät kuulu toki naisten arkeen vaan siihen, kun he ovat esillä ja katseiden kohteena. Miehiin ei ole kiinnittynyt samalla tavoin yhtä runsasta kuvastoa. Silti me tiedämme, miten cowboy kävelee ja miten miehet istuvat jalat levällään ikään kuin heillä olisi meloni haarojen välissä.

Sukupuolentutkimuksessa ja feministisessä teoriassa horjutetaan sukupuolen ja seksuaalisuuden itsestään selviä määritelmiä. Burleskilavalla tuo teoria tulee monin eri tavoin todeksi. Burleski osoittaa, että jos lakataan luokittelemasta ihmisiä tiukasti kahteen lokeroon miehiksi ja naisiksi, heteroiksi ja homoiksi löytyy lukemattomia tapoja toteuttaa sukupuolta ja seksuaalisuutta.

Frank Doggenstein

Kuva: Kerttu Malinen

 Vaikuttaako burleski?

Neoburleski ei olisi ollut mahdollista ennen 1990-2000-lukua. Nyt naisena ja miehenä tai heterona, homona, biinä, kinkynä jne olemisen mahdollisuudet ovat muuttuneet joustavimmaksi, vaikka mitään vapautta toteuttaa niitä täysin avoimesti ei todellakaan vielä ole. Samalla eri ala- ja osakulttuurien tuleminen uuden teknologian kautta globaalisti lähemmäs yksittäisiä ihmisiä on edesauttanut ilmiön laajenemista.

Uskon, että burleskin valtava suosio kertoo siitä tilauksesta, joka Suomessa asialle on ollut. Uskon, että sen tavoittaessa tuhansia ihmisiä se muuttaa hiljalleen myös täkäläistä sukupuoli- ja seksuaali-ilmastoa. Asettaessaan miehet katseen ja toisinaan myös erotisoivan katseen kohteeksi se taatusti iskee perinteistä suomalaisen heteromiehen kuvastoa pirstaleiksi.

Lisää aiheesta  

Suomi boylesque tuleeko - oletko valmis  

Shy no more: Finnish men learn toshake and shimmy

Hell Monty

Kuva: Jari B. Miettinen

Burlesque ja feministin katse

Minä innostuin burleskista heti ensimmäisillä Helsinki Burlesque Festivaaleilla 2008. Sen jälkeen olen käynyt jokaisilla vuosittaisilla festareilla ja kymmenissä muissa bileissä. Täytyy myöntää, että aluksi minua vaivasi se, miten minä suhtaudun siihen, että lavalla naiset riisuvat vaatteitaan ja tässä minä, mies ja feministi, katson sitä. Miten tämä eroaa seksiklubien strippauksesta?

Kävin strippiklubilla pari kertaa, kun ne tulivat Suomeen 90-luvulla, ja kokemus oli vastenmielinen. Siellä seksuaalisuus typistetään vulgaareihin liikkeisiin, kaupallistetaan ja esineellistetään. Naiset ovat silkkaa seksualisoitua lihaa, ja miehet pelkkiä kalunkantotelineitä. Eräs tuntemani strippari sanoi, että miehet eivät käyttäydy missään niin typerästi kuin strippiklubilla. Olen samaa mieltä. Strippiklubilla on ikävää olla mies.

Burleskiin kuuluu streapteasen tavoin vaatteiden vähentäminen. Ilman sitä esitys ei ole burlesque-esitys. Burleskissa paino on kuitenkin sanalla ”tease”, kiusoittelu, eikä sanalla ”strip”, riisuutua. Burleski on säilyttänyt tiisaamisen toisin kuin strippaus, jonka puhekielen sanassakaan ei ole enää jäljellä kuin pelkkä riisuutuminen. Burleskissa vaatteita ei kuitenkaan vähennetä kokonaan vaan päälle jää ainakin pikkuhousut ja nännit peittävät tasselit. Genitaalien näyttäminen ei kuulu burlesqueen. Näkemäni niukin riisuuntuminen käsitti vain sukkien vetämisen nilkkoihin ja se siinä. Kyse ei ole siitä, kuinka paljon riisutaan, vaan miten riisutaan.

Strippaaminen pyrkii kiihottamaan. Siinä ei ole mitään leikkisää, itseironista tai kerronnallista. Strippaamisessa seksi on keskeisintä. Tarkoitus on saada rahat miehiltä pois. Yleisö koostuu potentiaalisista miesasiakkaista, joita houkutellaan ostamaan esiintyjät privaatti-esityksiin. Niistä se varsinainen raha tulee. Tässä mielessä naiset ovat strippipaikassa kaupan.

The Itty-Bitty Tease Cabaret: luurankotanssi

Kuva: Kerttu Malinen

Sen sijaan burleskinumerot rakentuvat yleensä jonkin hahmon ja lyhyen kertomuksen ympärille. Lavalla olen nähnyt pin upin ja glamour diivan ohella mm. astronautin, ihmissuden, sammakon, riikinkukon, kaktuksen ja kuoleman. Nykyisessä niin sanotussa neoburleskissa kaikki on mahdollista, jopa stand up -komiikka tai laulaminen. Toisinaan (harvoin) esitykset ovat kantaaottavia. Joku aika sitten näin esityksen, joka kysyi, mitä me katsomme, kun me katsomme lavalla riisuuntuvaa naista – vaikkapa burleskissa. Burleskille on ominaista huumori, parodia ja itseironia. Burleskibileissä ihmiset nauravat.

Klassinen burleski ammentaa 1900-luvun alun kabaree-esityksistä ja vaudeville-teatterista. 90-luvulla alkanut neoburleski hakee virikkeitä pop-kulttuurista ja eri alakulttuureista. Se lainaa tanssista, teatterista, sirkuksesta, performanssitaiteesta ja tietenkin klassisesta stripteasesta. Burleskiesityksissä on tee-se-itse –henkeä, glamouria ja karnevalismia.

Burleskibileet ovat kokonaisvaltaisia tapahtumia, joissa yleisö ja esitykset sekoittuvat. Ihmiset pukeutuvat bileitä varten ja niin näyttäytymisen taide valuu lavalta yleisöön. Yleisö elää esitysten mukana. He hurraavat, ulvovat, taputtavat, kannustavat. Burleskiyleisö ei katso pitkin arvostelevaa pitkää nenää ja sähise: ”Tämä on jo niin nähty.” Suuri osa yleisöstä on naisia, mikä tekeekin merkittävän poikkeuksen strippibaareihin. Burleskissa on jotain vapauttavaa ja voimauttavaa. Se rikkoo naisten seksuaalisuutta rajoittavia tabuja.

Minulle on tärkeää, että burleski rikkoo totuttuja normeja, sukupuolirooleja ja kauneuskäsityksiä. Burleskia luonnehtii drag. Naiset naamioituvat äärimmäiseen naisellisuuteen niin, että se jo kommentoi naisellisuutta konstruktiona, tehtynä performaationa. Se sanoo: tämä ei ole totta, mutta tämä on hauskaa hetken leikkinä. Äitien piti vapauttaa naiset korseteista, jotta tyttäret voivat pukeutua niihin omasta valinnastaan.

Burleski mahdollistaa halun ambivalenssin lavalla sekä lavan ja yleisön välillä. Esityksiä voi katsoa seksuaalisina, mutta ne voi nähdä myös ei-seksuaalisina, koska seksi on esityksissä harvoin niin ilmeistä tai yksiselitteistä. Samoin neoburleski jättää avoimeksi halun kohteen. Esitykset voi lukea heteroseksuaalisesti, mutta ne tarjoavat tilan myös niitä purkaville homo-, lesbo-, bi- tai -queerseksuaalisille katsojakokemuksille. Hyödyntäessään ylinäyteltyä sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta sekä viljellessään viittauksia klassiseen burleskiin neoburleski käyttää hyväksi fetisismiä, mikä osaltaan nyrjäyttää neoburleskin seksuaalisen kuvaston.

(Seuraavassa blogissa kirjoitan draglesquesta ja boylesquesta, johon voi tutustua käytännössä perjantaina 8.2. ravintola Kaisaniemessä Aatamin asussa... ainakin melkein! Miehet lavalla)

PS. Kiitos professori Suvi Ronkaiselle innostavasta keskustelusta aiheen parissa.