Ensin minulla oli sellainen kutina
vatsanpohjassa, mutta tuskin tohdin sanoa sitä ääneen. Sitten minä jo uskalsin
sanoa sanan ’murros’. Nyt minä olen siitä varma. Tasa-arvopolitiikassa on
meneillään murros, jossa reilun 40-vuoden aikana muotoutunut valtavirta on
haastettu.
Perinteisesti Suomessa tasa-arvo on
ymmärretty naiskysymykseksi, ja kyse on ollut naisten ja tyttöjen aseman
parantamisesta. Tätä ei ole ajettu tällä nimityksellä, vaan on vedottu
kansalaisten yhteiseen etuun. Osa miehistä on hyötynyt niistä uudistuksista,
jotka on tehty naisia ajatellen. Tasa-arvolaki turvaa myös miehiä. Tätä kaikki
miehet eivät tunnu oikein ymmärtävän, mikä johtuu mielestäni siitä, etteivät he
tajua, että sana ’sukupuoli’ pitää sisällään myös miehet.
Miehet ovat olleet teemana
tasa-arvopolitiikassa 60-luvulta asti, mutta sivujuonteena. Painopistettä
selittää se, että naisten asemassa on ollut ja on yhä paljon korjattavaa
eivätkä miehet edes ole osallistuneet tasa-arvokeskusteluun erityisen innokkaasti.
Nyt tilanne on radikaalisti muuttunut.
Miehet liikkeellä
Ensimmäiset kaksi miesjärjestöä
perustettiin 90-luvulla. Miessakit keskittyi paikkaamaan miesten sosiaalialan
ongelmia. Profeministimiehet toivat esiin pienen miesryhmän tuen naisten
emansipaatiolle ja feministiselle projektille. Vuonna 2009 perustettiin Miesten
tasa-arvo, Vihreän liikkeen jäsenyhdistys Vihreä miesliike ja Vasemmistoliiton
miespoliittinen työryhmä. Seuraavana vuonna perustettiin Miesjärjestöjen
keskusliitto ja eduskunnan miesverkosto. Siinä välissä 2007 oli perustettu
Suomen Miestutkimuksen Seura, joka ei ole miesjärjestö vaan tieteellinen
yhdistys, mutta miesteeman ympärillä sekin liikkuu. Samalla on alettu järjestää
Miestyön foorumia, joka kokoaa yhteen miesten ja poikien parissa tekeviä sosiaalialan
järjestöä yhteen vuotuiseen kokoontumiseen.
Reilun kolmen vuoden aikana netissä
ääntä pitäneet miesasiamiehet ovat järjestäytyneet yhdistykseksi. Samaan aikaan
järjestöt ovat organisoituneet. Mieskenttä liikkuu ja muuttuu. Minä olen
työskennellyt tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston sihteerinä vuodesta
2009 ja seurannut aitiopaikalta tämän uudenlaisen miespolitiikan muotoutumista.
Voin kertoa, ettei se ole jäänyt huomiotta. Lähes kaikissa neuvottelukunnan,
jaostojen, työryhmien ja sisäisten kokousten asialistalla käsitellään
mieskysymyksiä. Joskus – tai oikeastaan usein – ne vievät kokouksista leijonan
osan. Mieskysymys pakottaa miettimään tulevan tasa-arvopolitiikan painopisteitä
ja linjauksia. Näin se nyt on.
Mieskentän nuoruus
Miesteemaa ja mieskenttää vaivaa
vielä nuoruus ja jäsentämättömyys. Se mahdollistaa monenlaisia ääniä ja
kannanottoja. Vielä ei oikein tiedetä, mitkä ovat ne miesten ja poikien asiat,
joita kannattaa ja tulee edistää nimenomaan tasa-arvopolitiikan alla. Tasa-arvo
ei ole valtionhallinnossa se suurinta suosiota ja taloudellista tukea nauttiva
alue. Strategisesti saattaa olla viisasta ajaa joitain asioita muiden
politiikka-alueiden alla. Teeman jäsentämättömyys antaa myös mahdollisuuden
kovin erilaisille äänille. Väliin tuntuu, ettei tavoite ole niinkään parantaa
miesten asemaa, vaan etsiä syyllisiä, ja ne syylliset löydetään tasa-arvoa
edistäneistä naisista. Ja tässä käytetään mielellään feminismiä leimakirveenä.
Sukupuolten vastakkainasettelu ei
edistä kenenkään asiaa. Se tuottaa vain pahaa mieltä ja saa kaivautumaan
syvemmälle poteroihin. Sieltä sitten heitellään pilkkakirveitä ei-kenenkään
maalle eikä mikään etene mihinkään, paitsi syvenevä yö.
Sen sijaan kannattaa katsoa valoon
ja ymmärtää, että useimmat ihmiset pyrkivät hyvään. Me vain ymmärrämme
toisiamme niin huonosti.
***
En ole kirjoittanut tätä kirjoitusta tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jaostosihteerin roolissa vaan
yksityishenkilönä, ennemmin kulttuurintutkijana, joka on perehtynyt miehiin ja
maskuliinisuuksiin.
Tervetuloa seuraamaan blogia.
