Tasa-arvopolitiikan murros

Ensin minulla oli sellainen kutina vatsanpohjassa, mutta tuskin tohdin sanoa sitä ääneen. Sitten minä jo uskalsin sanoa sanan ’murros’. Nyt minä olen siitä varma. Tasa-arvopolitiikassa on meneillään murros, jossa reilun 40-vuoden aikana muotoutunut valtavirta on haastettu.

Perinteisesti Suomessa tasa-arvo on ymmärretty naiskysymykseksi, ja kyse on ollut naisten ja tyttöjen aseman parantamisesta. Tätä ei ole ajettu tällä nimityksellä, vaan on vedottu kansalaisten yhteiseen etuun. Osa miehistä on hyötynyt niistä uudistuksista, jotka on tehty naisia ajatellen. Tasa-arvolaki turvaa myös miehiä. Tätä kaikki miehet eivät tunnu oikein ymmärtävän, mikä johtuu mielestäni siitä, etteivät he tajua, että sana ’sukupuoli’ pitää sisällään myös miehet.

Miehet ovat olleet teemana tasa-arvopolitiikassa 60-luvulta asti, mutta sivujuonteena. Painopistettä selittää se, että naisten asemassa on ollut ja on yhä paljon korjattavaa eivätkä miehet edes ole osallistuneet tasa-arvokeskusteluun erityisen innokkaasti. Nyt tilanne on radikaalisti muuttunut.

Miehet liikkeellä

Ensimmäiset kaksi miesjärjestöä perustettiin 90-luvulla. Miessakit keskittyi paikkaamaan miesten sosiaalialan ongelmia. Profeministimiehet toivat esiin pienen miesryhmän tuen naisten emansipaatiolle ja feministiselle projektille. Vuonna 2009 perustettiin Miesten tasa-arvo, Vihreän liikkeen jäsenyhdistys Vihreä miesliike ja Vasemmistoliiton miespoliittinen työryhmä. Seuraavana vuonna perustettiin Miesjärjestöjen keskusliitto ja eduskunnan miesverkosto. Siinä välissä 2007 oli perustettu Suomen Miestutkimuksen Seura, joka ei ole miesjärjestö vaan tieteellinen yhdistys, mutta miesteeman ympärillä sekin liikkuu. Samalla on alettu järjestää Miestyön foorumia, joka kokoaa yhteen miesten ja poikien parissa tekeviä sosiaalialan järjestöä yhteen vuotuiseen kokoontumiseen.

Reilun kolmen vuoden aikana netissä ääntä pitäneet miesasiamiehet ovat järjestäytyneet yhdistykseksi. Samaan aikaan järjestöt ovat organisoituneet. Mieskenttä liikkuu ja muuttuu. Minä olen työskennellyt tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston sihteerinä vuodesta 2009 ja seurannut aitiopaikalta tämän uudenlaisen miespolitiikan muotoutumista. Voin kertoa, ettei se ole jäänyt huomiotta. Lähes kaikissa neuvottelukunnan, jaostojen, työryhmien ja sisäisten kokousten asialistalla käsitellään mieskysymyksiä. Joskus – tai oikeastaan usein – ne vievät kokouksista leijonan osan. Mieskysymys pakottaa miettimään tulevan tasa-arvopolitiikan painopisteitä ja linjauksia. Näin se nyt on.

Mieskentän nuoruus

Miesteemaa ja mieskenttää vaivaa vielä nuoruus ja jäsentämättömyys. Se mahdollistaa monenlaisia ääniä ja kannanottoja. Vielä ei oikein tiedetä, mitkä ovat ne miesten ja poikien asiat, joita kannattaa ja tulee edistää nimenomaan tasa-arvopolitiikan alla. Tasa-arvo ei ole valtionhallinnossa se suurinta suosiota ja taloudellista tukea nauttiva alue. Strategisesti saattaa olla viisasta ajaa joitain asioita muiden politiikka-alueiden alla. Teeman jäsentämättömyys antaa myös mahdollisuuden kovin erilaisille äänille. Väliin tuntuu, ettei tavoite ole niinkään parantaa miesten asemaa, vaan etsiä syyllisiä, ja ne syylliset löydetään tasa-arvoa edistäneistä naisista. Ja tässä käytetään mielellään feminismiä leimakirveenä.

Sukupuolten vastakkainasettelu ei edistä kenenkään asiaa. Se tuottaa vain pahaa mieltä ja saa kaivautumaan syvemmälle poteroihin. Sieltä sitten heitellään pilkkakirveitä ei-kenenkään maalle eikä mikään etene mihinkään, paitsi syvenevä yö.

Sen sijaan kannattaa katsoa valoon ja ymmärtää, että useimmat ihmiset pyrkivät hyvään. Me vain ymmärrämme toisiamme niin huonosti.

***

En ole kirjoittanut tätä kirjoitusta tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jaostosihteerin roolissa vaan yksityishenkilönä, ennemmin kulttuurintutkijana, joka on perehtynyt miehiin ja maskuliinisuuksiin.

Tervetuloa seuraamaan blogia.