Miehet katseen kohteena - boylesque

Klassisen burleskin näivetti kaupallisen seksin vapautuminen, eli strippaaminen syrjäytti burleskin 60-luvulla. Burleskin vihjaamisen taiteen tilalle tuli vaatimus näyttää enemmän. Burleski katosi, mutta putkahti esiin uudelleen 90-luvulla Yhdysvalloissa. Neoburleskina tunnettu ilmiö levisi vuodesta 2008 lähtien myös Suomeen. Kiitos siitä Bettie Blackheartin, Frank Doggensteinin ja Kiki Hawaijin.

Bent van der Bleu

Kuva: Saara Salmi

Neoburleski on postmodernin ajan ilmiö, jossa sekoittuvat eri lajityypit ja alakulttuurit. Yhtenä ulottuvuutena on miesesiintyjien ilmaantuminen. Suomessa ensimmäisenä burleskilavalle asteli Frank Doggenstein ja Bent van der Bleu 2009. Talvella 2010 brittiläinen Major Suttle-Tease veti ensimmäisen miehille suunnatun workshopin burleskifestareiden yhteydessä. Paikalla oli 8 suomalaismiestä ja Atlantin takaa tullut kokenut esiintyjä Scotty the Blue Bunny. Alkuirrottelun jälkeen Major käski miehiä ottamaan asentoja ja ilmeitä, joissa he olivat omasta mielestään seksikkäitä. Siitä lähdettiin.

Pojat olivat niin innostuneita työpajasta, että Major Suttle-Tease kutsuttiin kuukauden kuluttua vetämään jo viikon pituinen työpaja, joka alkoi sunnuntaina ja huipentui viiden päivän kuluttua bileisiin, joissa he vetivät ryhmänumeron lisäksi jokainen oman soolonsa. Näin sai alkunsa miesryhmä Hell Monty. Seitsemästä miehestä neljä oli ensimmäistä kertaa lavalla. Minä muiden joukossa. 

Rudie Ruthless

Kuva: Jari B. Miettinen

Teoria muuttuu liikkeiksi

 Minulla ei ole tanssi-, harrastajateatteri- tai muuta pohjaa, josta tehdä burleskia, mutta minulla on teoria. Minä hyödynnän siitä. Sukupuolen tekemisen teoriassa on kyse siitä, että me ammennamme tietyssä ajassa ja paikassa tarjolla olevista resursseista aineksia siihen, miten me toimimme osoittaaksemme, mitä sukupuolta olemme.

Judith Butler sanoi 90-luvulla saman siten, että sukupuoli on performaatiota, toistotekoja. Me synnymme ”valmiiseen” maailmaan, jossa on tarjolla tiettyjä tapoja esittää sukupuolta. Niitä me käytämme esittäessämme miestä tai naista tietyllä tavalla. Ihminen voi liikkua esitysten yli, mutta ei rajattomasti. Miehen ruumis antaa tietenkin hyvän lähtökohdan esittää miestä, mutta myös nainen voi tehdä miestä ja identifioitua mieheksi

. 

Kimi Moore

Kuva: Jari B. Miettinen

Samalla tavoin boylesquessa esitetään monen muun asian ohella erilaisia miehisyyksiä. Burleskilavalla naamioidutaan mieheksi vaatteista eleisiin. Lava toimii areenana, joka näyttää meille minkälaisia miehiä arjessa ja erityisesti meidän kulttuurisessa kertomusperinteessämme esiintyy, kuten tukkijätkiä, merimiehiä ja sotureita. Boylesque tuo esiin tietenkin stereotypioita ja parodioita, mutta parhaimmillaan se kertoo, miten sukupuoli ja seksuaalisuus ovat monenlaisia ja miten tuo moneus on tehtyä, ei biologinen kohtalo. Burleskissa miehisyys ei ole vakava asia.

Miehenä esiintymisen vaikeus

Tämä on se, mikä minua innostaa omissa esityksissäni. Tämän takia drag on minulle tärkeää. Minua kiehtoo ristiinpukeutuminen ja -esittäminen naisen ja miehen, miehen ja miehen, heteron ja homon välillä. Omissa esityksissäni tutkin maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tekemistä vaatteiden ja eleiden kautta. Esityksessä Pin Up Clown lähden liikkeelle pin up –tyylistä, jossa imitoin feminiiniseksi määräytyviä eleitä. Sen sekaan sijoitan jotain perinteistä miehistä, kuten nyrkkeilyä ja potkuja. Väkivalta on niin helppo keino esittää miestä.

Mia Li Moon
Kuva: Alejandro Lorenzo

 Keskivaiheilla numero muuttuu hulluksi klovniksi, kun kaivan torpedorintaliiveistä esiin vappunenän, -pillin ja serpentiiniä Tässä tuleekin toinen tärkeä elementti: huumori. Minusta on hauska saada ihmiset nauramaan. Burleski on kuitenkin viihdettä. Huumori on toisaalta keino kätkeytyä. Itseni parodiointi julistaa: älkää ottako tätä niin vakavasti, en minä ole tosissani. On pakko myöntää, että muilla ihmisillä (ikävilläkin) on vaikutusta minuun ja pukeutumiseeni. Heteronormatiivisuus on tiukka kahle. Toisaalta, kun pukeudun pin up –tytöksi, menen lavalle ja alan tanssia ja lopulta riisua vaatteita, on vähän myöhäistä miettiä: mitä muut ajattelevat minusta? Juna lähti jo, ja minä istun veturissa.

Sir Willy Waterlily

Kuva: Frej Linna

Osoittautui, että miestä on vaikeampi tehdä kuin naista. Naisellisuutta ilmentäviä eleitä on tuhansia. Ne ovat niitä hankalia asentoja, jotka luovat vaikutelman ihanasta, söpöstä, seksikkäästä ja lumoavan luonnollisesta naisellisuudesta tai tyttömäisyydestä. Kaikki ne jalkaterän taivutukset, jalkojen oikeat kulmat ja käsien pehmeät liikkeet, ranteiden oikeat asennot ja suun muikistelu. Ne ovat kulttuurisesti opittuja tekoja. Miehen kulttuurinen elekieli on yhtä lailla olemassa, mutta mies ei ole ollut samalla tavoin esillä kuin nainen. Naisellisuutta ilmentävät eleet eivät kuulu toki naisten arkeen vaan siihen, kun he ovat esillä ja katseiden kohteena. Miehiin ei ole kiinnittynyt samalla tavoin yhtä runsasta kuvastoa. Silti me tiedämme, miten cowboy kävelee ja miten miehet istuvat jalat levällään ikään kuin heillä olisi meloni haarojen välissä.

Sukupuolentutkimuksessa ja feministisessä teoriassa horjutetaan sukupuolen ja seksuaalisuuden itsestään selviä määritelmiä. Burleskilavalla tuo teoria tulee monin eri tavoin todeksi. Burleski osoittaa, että jos lakataan luokittelemasta ihmisiä tiukasti kahteen lokeroon miehiksi ja naisiksi, heteroiksi ja homoiksi löytyy lukemattomia tapoja toteuttaa sukupuolta ja seksuaalisuutta.

Frank Doggenstein

Kuva: Kerttu Malinen

 Vaikuttaako burleski?

Neoburleski ei olisi ollut mahdollista ennen 1990-2000-lukua. Nyt naisena ja miehenä tai heterona, homona, biinä, kinkynä jne olemisen mahdollisuudet ovat muuttuneet joustavimmaksi, vaikka mitään vapautta toteuttaa niitä täysin avoimesti ei todellakaan vielä ole. Samalla eri ala- ja osakulttuurien tuleminen uuden teknologian kautta globaalisti lähemmäs yksittäisiä ihmisiä on edesauttanut ilmiön laajenemista.

Uskon, että burleskin valtava suosio kertoo siitä tilauksesta, joka Suomessa asialle on ollut. Uskon, että sen tavoittaessa tuhansia ihmisiä se muuttaa hiljalleen myös täkäläistä sukupuoli- ja seksuaali-ilmastoa. Asettaessaan miehet katseen ja toisinaan myös erotisoivan katseen kohteeksi se taatusti iskee perinteistä suomalaisen heteromiehen kuvastoa pirstaleiksi.

Lisää aiheesta  

Suomi boylesque tuleeko - oletko valmis  

Shy no more: Finnish men learn toshake and shimmy

Hell Monty

Kuva: Jari B. Miettinen

Burlesque ja feministin katse

Minä innostuin burleskista heti ensimmäisillä Helsinki Burlesque Festivaaleilla 2008. Sen jälkeen olen käynyt jokaisilla vuosittaisilla festareilla ja kymmenissä muissa bileissä. Täytyy myöntää, että aluksi minua vaivasi se, miten minä suhtaudun siihen, että lavalla naiset riisuvat vaatteitaan ja tässä minä, mies ja feministi, katson sitä. Miten tämä eroaa seksiklubien strippauksesta?

Kävin strippiklubilla pari kertaa, kun ne tulivat Suomeen 90-luvulla, ja kokemus oli vastenmielinen. Siellä seksuaalisuus typistetään vulgaareihin liikkeisiin, kaupallistetaan ja esineellistetään. Naiset ovat silkkaa seksualisoitua lihaa, ja miehet pelkkiä kalunkantotelineitä. Eräs tuntemani strippari sanoi, että miehet eivät käyttäydy missään niin typerästi kuin strippiklubilla. Olen samaa mieltä. Strippiklubilla on ikävää olla mies.

Burleskiin kuuluu streapteasen tavoin vaatteiden vähentäminen. Ilman sitä esitys ei ole burlesque-esitys. Burleskissa paino on kuitenkin sanalla ”tease”, kiusoittelu, eikä sanalla ”strip”, riisuutua. Burleski on säilyttänyt tiisaamisen toisin kuin strippaus, jonka puhekielen sanassakaan ei ole enää jäljellä kuin pelkkä riisuutuminen. Burleskissa vaatteita ei kuitenkaan vähennetä kokonaan vaan päälle jää ainakin pikkuhousut ja nännit peittävät tasselit. Genitaalien näyttäminen ei kuulu burlesqueen. Näkemäni niukin riisuuntuminen käsitti vain sukkien vetämisen nilkkoihin ja se siinä. Kyse ei ole siitä, kuinka paljon riisutaan, vaan miten riisutaan.

Strippaaminen pyrkii kiihottamaan. Siinä ei ole mitään leikkisää, itseironista tai kerronnallista. Strippaamisessa seksi on keskeisintä. Tarkoitus on saada rahat miehiltä pois. Yleisö koostuu potentiaalisista miesasiakkaista, joita houkutellaan ostamaan esiintyjät privaatti-esityksiin. Niistä se varsinainen raha tulee. Tässä mielessä naiset ovat strippipaikassa kaupan.

The Itty-Bitty Tease Cabaret: luurankotanssi

Kuva: Kerttu Malinen

Sen sijaan burleskinumerot rakentuvat yleensä jonkin hahmon ja lyhyen kertomuksen ympärille. Lavalla olen nähnyt pin upin ja glamour diivan ohella mm. astronautin, ihmissuden, sammakon, riikinkukon, kaktuksen ja kuoleman. Nykyisessä niin sanotussa neoburleskissa kaikki on mahdollista, jopa stand up -komiikka tai laulaminen. Toisinaan (harvoin) esitykset ovat kantaaottavia. Joku aika sitten näin esityksen, joka kysyi, mitä me katsomme, kun me katsomme lavalla riisuuntuvaa naista – vaikkapa burleskissa. Burleskille on ominaista huumori, parodia ja itseironia. Burleskibileissä ihmiset nauravat.

Klassinen burleski ammentaa 1900-luvun alun kabaree-esityksistä ja vaudeville-teatterista. 90-luvulla alkanut neoburleski hakee virikkeitä pop-kulttuurista ja eri alakulttuureista. Se lainaa tanssista, teatterista, sirkuksesta, performanssitaiteesta ja tietenkin klassisesta stripteasesta. Burleskiesityksissä on tee-se-itse –henkeä, glamouria ja karnevalismia.

Burleskibileet ovat kokonaisvaltaisia tapahtumia, joissa yleisö ja esitykset sekoittuvat. Ihmiset pukeutuvat bileitä varten ja niin näyttäytymisen taide valuu lavalta yleisöön. Yleisö elää esitysten mukana. He hurraavat, ulvovat, taputtavat, kannustavat. Burleskiyleisö ei katso pitkin arvostelevaa pitkää nenää ja sähise: ”Tämä on jo niin nähty.” Suuri osa yleisöstä on naisia, mikä tekeekin merkittävän poikkeuksen strippibaareihin. Burleskissa on jotain vapauttavaa ja voimauttavaa. Se rikkoo naisten seksuaalisuutta rajoittavia tabuja.

Minulle on tärkeää, että burleski rikkoo totuttuja normeja, sukupuolirooleja ja kauneuskäsityksiä. Burleskia luonnehtii drag. Naiset naamioituvat äärimmäiseen naisellisuuteen niin, että se jo kommentoi naisellisuutta konstruktiona, tehtynä performaationa. Se sanoo: tämä ei ole totta, mutta tämä on hauskaa hetken leikkinä. Äitien piti vapauttaa naiset korseteista, jotta tyttäret voivat pukeutua niihin omasta valinnastaan.

Burleski mahdollistaa halun ambivalenssin lavalla sekä lavan ja yleisön välillä. Esityksiä voi katsoa seksuaalisina, mutta ne voi nähdä myös ei-seksuaalisina, koska seksi on esityksissä harvoin niin ilmeistä tai yksiselitteistä. Samoin neoburleski jättää avoimeksi halun kohteen. Esitykset voi lukea heteroseksuaalisesti, mutta ne tarjoavat tilan myös niitä purkaville homo-, lesbo-, bi- tai -queerseksuaalisille katsojakokemuksille. Hyödyntäessään ylinäyteltyä sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta sekä viljellessään viittauksia klassiseen burleskiin neoburleski käyttää hyväksi fetisismiä, mikä osaltaan nyrjäyttää neoburleskin seksuaalisen kuvaston.

(Seuraavassa blogissa kirjoitan draglesquesta ja boylesquesta, johon voi tutustua käytännössä perjantaina 8.2. ravintola Kaisaniemessä Aatamin asussa... ainakin melkein! Miehet lavalla)

PS. Kiitos professori Suvi Ronkaiselle innostavasta keskustelusta aiheen parissa. 

Mieskysymys – toimittajan puheenvuoro

Kuva: Jyrki Vesa

Siitä tuli pidempi ja työläämpi projekti kuin olin suunnitellut, mutta lopputulos oli parempi, mitä uskalsin toivoa. Kannesta tuli täysi kymppi. Siinä on Hanna Variksen työ Portti salaiseen puutarhaan. Jos miehet ovat puutarha(ssa), niin kirjaanko portti viittaa?

Alussa oli seminaari: Miehet ja tasa- arvo politiikka. Se oli marraskuussa 2010.

Sitten piti olla pohjoismainen miesseminaari, johon puheenvuorot oli tarkoitus koota seminaariraportiksi. Kun seminaari peruutettiin, ehdotin tasa-arvoasiain neuvottelukunnalle, että tehdään kirja, joka kattaa koko mieskentän. Idea oli, että kootaan samojen kansien väliin opus, joka jakautuu neljään: miehet ja tasa-arvopolitiikka, miesliike, miestyö ja miestutkimus. Tähän tarvittiin lisää kirjoittajia.

Miespolitiikkaa

Miespoliittista keskustelua vaivaa se, ettei tiedetä, mitä tasa-arvopolitiikassa on tehty 60-luvulta lähtien. Sanon sen suoraan: eniten ääntä pitävillä miehillä ei ole hajuakaan, mitä miehiin ja poikiin liittyen Suomessa on tehty tasa-arvon alueella. Sen takia voidaan pokkana väittää, ettei ole tehty mitään ilman, että tuntee itsensä hölmöksi.

Kirjassa Raija Julkunen sijoittaa mieskysymyksen naisten tasa-arvokehityksen jatkumoon ja osoittaa, miten nais- ja mieskysymys eivät ole symmetrisiä. Sukupuoliin liittyy erilaisia kysymyksiä ja samat ongelmat koskettavat miehinä ja naisia eri tavoin. Jouni Varanka puolestaan kirjoittaa miespolitiikasta osana hallitusten tasa-arvo-ohjelmia. Minä kirjoitan mieskeskustelun historiasta osana tasa-arvopolitiikkaa. Toivon, että nämä kirjoitukset taustoittavat jatkossa paremmin nykyistä miehistä käytävää keskustelua, jotta ei aina tarvitse lähteä ensin opettelemaan aakkosia ennen kuin voidaan puhua.

Miesliike

Miesliike-osiossa kaikille järjestöille tarjottiin mahdollisuus joko esitellä yhdistystä tai kirjoittaa jostain tärkeäksi kokemastaan aiheesta. Miesten tasa-arvon Pasi Malmi ja Juuso Erno kirjoittavat yhdistyksen poliittisen linjauksen manifestin. Sen sijaan Jiri Nieminen pohtii vasemmistolaisen miespolitiikan teemojen ohella mieskysymyksen teoreettista taustaa vasemmistolaisesta näkökulmasta. Vihreiden Jukka Relander kirjoittaa miesliikkeen tarpeellisuudesta ja Profeministimiesten Timo Honkasalo asevelvollisuudesta. Hän osoittaa, että asevelvollisuus on miesten pystyttämä instituutio, joka on koko olemassaolonsa ajan ollut miesten lakkautettavissa.

Miestyötä

Julkkareissa esiintyi Will Funk For Food. (Kuva: J. Vesa)

Miestyö-osaa olisi pitänyt miettiä tarkemmin. Nyt siinä painottuu liiaksi Ensi- ja turvakodin laaja miestyö. Lisäksi poikatyö tulee esiin vain yhden jutun verran. Olisi pitänyt katsoa kauemmaksi. Poikatyöstä mukana olisi voinut olla esimerkiksi Non Fighting Generationin Poikien Kohtaamiskeskus Tasoristeys. Miestyöstä saa kuitenkin monipuolisen kuvan. 

 

Iloinen yllätys oli Jari Harjun ja Petteri Huhtamellan Lapin miestyötä kuvaileva juttu, joka antaa perusteellisen kuvan, minkälaiset ongelmat ajavat miehiä hakemaan apua: erokriisit, parisuhdeongelmat, väkivaltaisuus, päihdeongelmat ja isyyteen liittyvät kysymykset, kuten huoltajuuskiistat ja lasten tapaamiset. Samalla tulee esiin Lapin ja etelän etäisyyksien erot. Pohjoisessa yhteen tapaamiseen saattaa matkakilometrejä kertyä kerta heitolla 1000 kilometriä.

Miestyö-osassa käydään läpi myös kolmessa jutussa läpi väkivaltaa käyttäneiden miesten hoito-ohjelmia, joita Suomessa on ansiokkaasti kehitetty 90-luvulta lähtien.

Tutkimusta

Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen alkuun tehtiin miestutkimuksen kansainvälistä syntyä kuvaava artikkeli, johon suomalainen tutkimus sijoitettiin sekä pohdittiin tutkimuksen nykytilaa ja tulevaisuutta. Miestutkimuksesta ei ole tarve kehittää omaa oppiainetta, vaan se toimii risteyspaikkana, jossa eri suunnista tulevat tutkijat kohtaavat ja vaihtavat ajatuksia. Tasa-arvopolitiikka asettaa miestutkimukselle haasteen, johon tutkijat eivät juuri ole vastanneet. Yhden vastauksen kirjassa antaa Pasi Malmi.

Miestutkimus-osan ajatus on esitellä 2000-luvulla tehtyä tutkimusta alan väitöskirjojen avulla. Tässä tarkoituksessa kuusi tutkijaa esittelee lyhyesti ja yleistajuisesti omat väitöskirjansa. Lisäksi Ilana Aalto kirjoittaa suomalaisesta isyystutkimuksesta. Isyyttä onkin tutkittu eniten miestutkimuksen alueella, vaikka sukupuolta ei ole juuri problematisoitu.

Nyt toivon, että lukijat löytävät kirjan. Se on sen arvoinen.

Kirjan on kustantanut Tampere University Press, ja sitä myy TAJU.

Sisältö

Heidi Hautala & Kari Uotila: Esipuhe

Arto Jokinen: Johdanto

I Miehet ja tasa-arvopolitiikka 
                                                                              

Paavo Arhinmäki: Miehistä on moneksi – tulevaisuuden miespolitiikan haasteita

Raija Julkunen: Mieskysymys suomalaisen tasa-arvopolitiikan asialistalla

Jouni Varanka: Miehet tasa-arvopoliittisena kysymyksenä

Hanna Onwen-Huma: Mitä on sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen?

II Miesliike

Arto Jokinen: Miehet osana tasa-arvokeskustelua

Jukka Relander: Miksi miesliike?

Tomi Timperi: Miesjärjestöjen keskusliitto

Jiri Nieminen: Vasemmistolaisen miespolitiikan mahdollisuudet

Pasi Malmi & Juuso Erno: Miehet ja tasa-arvopolitiikka – Miesten tasa-arvo ry:n näkökulma

Timo Honkasalo: Asevelvollisuus ja tasa-arvo

III Miestyö

Jari Harju ja Petteri Huhtamella: Miestyö Lapissa

Peter Peitsalo: Miessakit ry – miestyötä vuodesta 1995

Maaret Vuorenmaa, Risto Tervonen ja Matti Kuusilehto: Isyyden elinkaarella – Mannerheimin Lastensuojeluliiton isä-hanke

Antti Palmu: Jussi-työ – yhteistyötä väkivaltaa vastaan

Jari Hautamäki: Espoolaista väkivalta- ja maahanmuuttajatyötä

Antti Ervasti: Poikien talo

Jussi Pulli: Miestyön foorumi suomalaisen miestyön kehittäjänä

Mika Pyykkö : Miestyö ja sen kehittyminen RAY:n avustustoiminnan yleisiin linjauksiin peilaten

                                           

IV Mies- ja maskuliinisuustutkimus

Arto Jokinen, Anders Ahlbäck ja Kirsi Kinnarinen: Näkymätön sukupuoli näkyväksi

Ilana Aalto: Isyys – suomalaisen miestutkimuksen mukavuusalue?

Johanna Lammi-Taskula: Vanhempainvapaata isille?

Sari Manninen: Poikien maskuliinisuudet, valtahierarkiat ja väkivalta koulussa

Tuija Huuki: Kamppailua ja kaveerausta – väkivalta ja välittäminen koulupoikien statustyössä

Pasi Malmi: Miehiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän ilmenemismuodot ja syyt

Anders Ahlbäck: Asevelvollisuuden ja mieheyden lyhyt historia

Teemu Tallberg: Miesten maanpuolustuksesta tasa-arvoiseen turvallisuuteen?

Tasa-arvopolitiikan murros

Ensin minulla oli sellainen kutina vatsanpohjassa, mutta tuskin tohdin sanoa sitä ääneen. Sitten minä jo uskalsin sanoa sanan ’murros’. Nyt minä olen siitä varma. Tasa-arvopolitiikassa on meneillään murros, jossa reilun 40-vuoden aikana muotoutunut valtavirta on haastettu.

Perinteisesti Suomessa tasa-arvo on ymmärretty naiskysymykseksi, ja kyse on ollut naisten ja tyttöjen aseman parantamisesta. Tätä ei ole ajettu tällä nimityksellä, vaan on vedottu kansalaisten yhteiseen etuun. Osa miehistä on hyötynyt niistä uudistuksista, jotka on tehty naisia ajatellen. Tasa-arvolaki turvaa myös miehiä. Tätä kaikki miehet eivät tunnu oikein ymmärtävän, mikä johtuu mielestäni siitä, etteivät he tajua, että sana ’sukupuoli’ pitää sisällään myös miehet.

Miehet ovat olleet teemana tasa-arvopolitiikassa 60-luvulta asti, mutta sivujuonteena. Painopistettä selittää se, että naisten asemassa on ollut ja on yhä paljon korjattavaa eivätkä miehet edes ole osallistuneet tasa-arvokeskusteluun erityisen innokkaasti. Nyt tilanne on radikaalisti muuttunut.

Miehet liikkeellä

Ensimmäiset kaksi miesjärjestöä perustettiin 90-luvulla. Miessakit keskittyi paikkaamaan miesten sosiaalialan ongelmia. Profeministimiehet toivat esiin pienen miesryhmän tuen naisten emansipaatiolle ja feministiselle projektille. Vuonna 2009 perustettiin Miesten tasa-arvo, Vihreän liikkeen jäsenyhdistys Vihreä miesliike ja Vasemmistoliiton miespoliittinen työryhmä. Seuraavana vuonna perustettiin Miesjärjestöjen keskusliitto ja eduskunnan miesverkosto. Siinä välissä 2007 oli perustettu Suomen Miestutkimuksen Seura, joka ei ole miesjärjestö vaan tieteellinen yhdistys, mutta miesteeman ympärillä sekin liikkuu. Samalla on alettu järjestää Miestyön foorumia, joka kokoaa yhteen miesten ja poikien parissa tekeviä sosiaalialan järjestöä yhteen vuotuiseen kokoontumiseen.

Reilun kolmen vuoden aikana netissä ääntä pitäneet miesasiamiehet ovat järjestäytyneet yhdistykseksi. Samaan aikaan järjestöt ovat organisoituneet. Mieskenttä liikkuu ja muuttuu. Minä olen työskennellyt tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston sihteerinä vuodesta 2009 ja seurannut aitiopaikalta tämän uudenlaisen miespolitiikan muotoutumista. Voin kertoa, ettei se ole jäänyt huomiotta. Lähes kaikissa neuvottelukunnan, jaostojen, työryhmien ja sisäisten kokousten asialistalla käsitellään mieskysymyksiä. Joskus – tai oikeastaan usein – ne vievät kokouksista leijonan osan. Mieskysymys pakottaa miettimään tulevan tasa-arvopolitiikan painopisteitä ja linjauksia. Näin se nyt on.

Mieskentän nuoruus

Miesteemaa ja mieskenttää vaivaa vielä nuoruus ja jäsentämättömyys. Se mahdollistaa monenlaisia ääniä ja kannanottoja. Vielä ei oikein tiedetä, mitkä ovat ne miesten ja poikien asiat, joita kannattaa ja tulee edistää nimenomaan tasa-arvopolitiikan alla. Tasa-arvo ei ole valtionhallinnossa se suurinta suosiota ja taloudellista tukea nauttiva alue. Strategisesti saattaa olla viisasta ajaa joitain asioita muiden politiikka-alueiden alla. Teeman jäsentämättömyys antaa myös mahdollisuuden kovin erilaisille äänille. Väliin tuntuu, ettei tavoite ole niinkään parantaa miesten asemaa, vaan etsiä syyllisiä, ja ne syylliset löydetään tasa-arvoa edistäneistä naisista. Ja tässä käytetään mielellään feminismiä leimakirveenä.

Sukupuolten vastakkainasettelu ei edistä kenenkään asiaa. Se tuottaa vain pahaa mieltä ja saa kaivautumaan syvemmälle poteroihin. Sieltä sitten heitellään pilkkakirveitä ei-kenenkään maalle eikä mikään etene mihinkään, paitsi syvenevä yö.

Sen sijaan kannattaa katsoa valoon ja ymmärtää, että useimmat ihmiset pyrkivät hyvään. Me vain ymmärrämme toisiamme niin huonosti.

***

En ole kirjoittanut tätä kirjoitusta tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jaostosihteerin roolissa vaan yksityishenkilönä, ennemmin kulttuurintutkijana, joka on perehtynyt miehiin ja maskuliinisuuksiin.

Tervetuloa seuraamaan blogia.